Avaruussairaus

Olin avaruusaluksessa, jossa asui paljon ihmisiä. Jonkinlainen ulkoavaruuden olento pyrki alukseen sisään. Sillä oli vaaleanpunaiset sähköiset hologrammilonkerot, jotka yrittivät kurkottaa aluksen ovista ja ikkunoista sisään. Alusta suojasi jonkinlainen voimakenttä, mutta pieni osa lonkeroista onnistui pääsemään sisään jonkin sulkeutuvan oven raosta viime hetkellä.

Olento levitti alukseen jonkinlaista sairautta. Aluksi ruokalaan ilmestyi outoja tuntemattomia ihmisiä. Ne eivät olleet oikeita, vaan jotain epäsikiöitä, jotka vain makasivat lattialla ja huusivat. Kun menimme katsomaan niitä ja koskimme niihin, saimme jonkinlaisen tartunnan.

Jokin vanha nainen alkoi ensimmäisenä käyttäytyä oudosti salissa joka oli täynnä ihmisiä. Hän ei enää ymmärtänyt puhetta, reagoinut mihinkään kosketukseen ja kyhjötti omituisesti paikoillaan. Seuraavaksi minä maistoin jonkinlaisen raudan maun suussani ja tunsin outoa säkenöintiä. Kaikki aistini jotenkin heikkenivät ja tunsin etten enää kuule kenenkään puhetta tai näe kunnolla. Aloin huutaa ja sätkiä epätoivoisesti raajojani, jotta muut huomaisivat että minulla on jokin hätänä. Aloin leijailla hallitsemattomasti. Mitä enemmän sätkin, sitä korkeammalle leijailin.

Kurkotin kättä ystävälleni jotta hän vetäisi minut alas, mutta sen sijaan hänkin alkoi leijua kohti kattoa.

Takaa-ajo maanalaisessa kaupungissa

Elettiin jonkinlaista sodan tai maailmanlopun jälkeistä epävakaata aikaa. Käytännössä koko maailma oli maan alla, kaupungit kaduista asuntoihin olivat erilaisissa luolissa ja tunneleissa.

Pakenin henkeni edestä jonkinlaisia pahiksia jotka jahtasivat minua, mutta jahtaamisen syy jäi hämäräksi. Aina kun luulin päässeeni piiloon johonkin asuntoon tai sushia myyvälle torille, he tavoittivat minut jälleen ja aloitin taas loputtoman huoneesta toiseen juoksemisen. Minulla oli ystäviä, jotka myös pakenivat, mutta en ollut varma että kaikki olivat oikeasti puolellani.

Lopulta tupsahdin johonkin vettä täynnä olevaan putkeen, josta läiskähdin valtavaan maanalaiseen hylättyyn uimahalliin. Siellä oli joukko ihmisiä, jotka kertoivat että olemme vihdoin turvassa.

Pako

Yritin yliopistokaverieni kanssa paeta totalitaristisesta valtiosta. Olimme tehneet suunnitelman, jossa meidän oli määrä yksitellen hiipiä ulos porteista. Mikään ei tuntunut oikein menevän putkeen, koska matkalla porteille törmäsimme kaikenlaisiin ongelmiin, kuten hevosiin jotka hyökkäsivät kimppuumme koko ajan.

Äitini kävi valtiossa töissä mutta asui sen ulkopuolella, ja kohautteli minulle hartioitaan, että "mahtaa sulla olla hankalaa siellä", mutta ei auttanut mitenkään.

Uppoava laiva

Olin tulevaisuudessa, ja asuin liikakansoituksen takia täyteen ahdetulla risteilyaluksella, joka muistutti slummia.

Pyykkituvassa tapahtui jokin tapaturma, jonka vuoksi laivassa käynnistyi ketjureaktio joka aiheutti sen, että se alkoi parin päivän kuluttua upota. Laiva kääntyi 360 astetta ympäri vedessä ja ihmiset lentelivät minne sattuu, mutta siitä huolimatta kaikki asukkaat eivät huolestuneet vaan jatkoivat normaalia elämäänsä. Ostivat kukkia ja juustoa. Laivan johto ei kertonut kenellekään, että laiva on uppoamassa, mutta minä tiesin koska olin itse aiheuttanut sen jotenkin.

Olin paniikissa ja koetin paeta, mutta mistään ei meinannut löytyä uloskäyntiä. Kiersin laivan ympäri kulkevaa käytävää loputtomiin. Lopulta pääsin jotenkin ulos, mutta uidessani kauemmas uppoavasta laivasta törmäsin punaiseen voimakenttään. Pääsin uimaan sen läpi, mutta muut laivasta paenneet ihmiset eivät päässeet sen läpi, vaan hukkuivat.

Pakomatka Seinäjoelle

Oli sota, jossa kaikki aiemmin tuntemani oli tuhoutunut. Ilma oli myrkyllistä, eikä missään voinut päästä rauhaan. Tiesin ettei mikään enää voisi palata ennalleen.
Aluksi piilouduin luolaan, mutta lopulta matkustin Seinäjoelle. Siellä kaikki oli vielä hyvin ja luonto vihreää, mutta ilmassa leijaili tietoisuus siitä, että on vain ajan kysymys milloin sekin tuhoutuu.

Tiesin mielessäni että tätä minun olisi pitänyt odottaa, mutta en ollut ottanut sitä tosissani.

Post-apokalyptisessä maailmassa minut oli kaapattu kulttiin, joka asui keskellä suurta synkkää metsää parakeissa. Söin puuroa suurten pöytien äärellä.

Päätin paeta, ja juoksentelin päättömästi pitkin metsiä, kultin jäsenten jahdatessa minua. Pakenin suureen korkeaan taloon, joka oli sisältä ontto lukuunottamatta metallisia tasanteita, joihin kiipesin tikapuita pitkin. Talon ovissa oli aidat, jotka estivät maata pitkin rullaavia robotteja tulemasta sisälle.

Merimaailma ja täydellinen kaupunki

Olimme menossa jonkinlaiseen merimaailmaan isäni ja veljeni kanssa. Merimaailmassa oli paljon muutakin nähtävää, ja ehdotin että menisimme katsomaan jonkinlaista esitystä, jonka kyltti oli käytävässä.

Esitys oli meneillään lavalla, joka oli noin 300 metriä syvän pyöreän kuilun pohjalla. Kuilussa oli jyrkkä, lähes pystysuora katsomo, joka alkoi kuilun reunalta ja ulottui pohjaan saakka. Ihmisiä istui siellä täällä. Kuilussa oli hämärää ja sumuista, emmekä nähneet muuta kuin erivärisiä valoja sumun läpi. Isä ja veli eivät olisi halunneet mennä alas, mutta lähdin kapuamaan jyrkkiä, kaiteettomia portaita itsepäisesti. Päätimme hetken päästä palata ylös, koska portaiden kiipeäminen oli niin vaikeaa ja kuilu oli niin karmiva. Jäi näkemättä, mitä kuilun pohjalla olisi ollut.

Tuon jälkeen päädyin jonkinlaisen "täydellisen utopiakaupungin" ulkopuolelle. Kaupunki oli rannalla, ja koostui korkeista valkoisista hotellimaisista kerrostaloista. Kaupungin asukkaat olivat täydellisen kauniita ja ihanteellisia, mutta kaupungissa oli jotakin mätää. Minun oli määrä vakoilla kaupunkilaisia, ja päätin suostua yhden kaupunkilaisen vaimoksi. Jouduin lääkäriin, jossa minusta tehtiin "täydellinen". Poskipäihini pistettiin jotain ainetta pitkillä neuloilla, ja tunsin elävästi kivun ja sen kuinka neulat raapaisivat takahampaitani. Kun tuli kyse hiustenväristä, ryhdyin väittämään vastaan sillä en halunnut blondia tukkaa. Minulle oltiin ystävällisiä ja myöntyväisiä, mutta jouduin silti nukutetuksi vasten tahtoani.

Kun heräsin, olin tylsämielinen blondi pimatsu. Salainen tehtäväni ei enää kiinnostanut minua laisinkaan, vaan vietin aikaani istuskellen torin penkillä vailla ajatuksia ja seuraten miestäni päivän askareissa.

Post-apokalyptinen saari

Elimme jonkinlaisessa ydinsodan jälkeisessä tulevaisuudessa, saaressa meressä. Kuuluin pieneen ihmisjoukkoon, joka yritti selviytyä kaikenlaisten mutatoituneiden taikaolentojen keskellä hengissä.

Olimme pakenemassa joltain, kun rantametsikössä ollessamme merestä nousi jättiläismäinen lentävä käärme. Sen pää oli puolitoista metriä korkea ja leveä noita-akan pää, joka puhui. Sillä oli suuret, pöyheät, pumpulimaiset valkoiset hiukset, ja pään alapuolella oli pienet surkastuneet kädet. Käärme kiemurteli ilmassa ympärillämme, kertoen kaikuvalla äänellä kuinka aikoo tappaa meidät.

Saimme lassottua käärmeen, ja sidoimme sen mäenrinteeseen. Se ei enää liikkunut tai puhunut, vaan makasi paikoillaan silmät kiinni. Nojasimme sen pumpulinpehmeään tukkaan ja silittelimme sitä. Lopulta se kuoli, ja otin mukaan tukon sen hiuksia. 

Myöhemmin törmäsimme keltaiseen, ihmisen kokoiseen outoon alastomaan olioon, jolla oli suippo pää. Sillä oli mukanaan jonkin Skandinaavisen kielen oppikirja, josta se lateli siansaksalta kuulostavia lauseita. Jos jäisimme kuuntelemaan niitä liian pitkäksi aikaa, kuolisimme. Jouduin sanaharkkaan olion kanssa, ja rupesin lausumaan sille takaisin samoja lauseita kirjasta. Olio sanoi, ettei sitä nyt muutenkaan oikeasti kiinnostanut koko juttu, ja lähti pois. 

Painajainen

Unessani elin jonkinlaisessa yhteiskunnassa, jossa kuka tahansa voi pahoinpidellä tai muuten vahingoittaa toisia aivan vapaasti. Olin peloissani, sillä elämä siellä oli pelkkää pakenemista.

Olin Itäkeskuksessa erään vanhan ystäväni kanssa. Siellä jokin epämääräinen, sekava mies seurasi meitä ja koetti päästä juttusille. Pakenimme ulos kadulle, ja hukkasin ystäväni jonnekin.

Myöhemmin olin jonkinlaisessa suuressa väliseinillä jaetussa hallissa, joka oli lattiasta kattoon päällystetty valkoisilla kaakeleilla. Katossa loistivat särähtelevät loisteputket, seinissä oli kellertäviä valuvia tahroja.

Piilottelin väliseinien takana, kun hallissa kulki alaston mies, jonka vartalolla oli omituiset mittasuhteet. Hän oli muuten tavanomainen, mutta jalat olivat vain puolisen metriä pitkät, leveästi asettuneet tyngät, jotka saivat hänet liikkumaan vaappuen.

Myöhemmin katselin sivusta hallia, jossa valtaisa joukko epämuodostuneita, lihavia ja muuten vartaloiltaan omituisia miehiä tappoi ihmisiä. He valuttivat veret suuriin ristin muotoisiin altaisiin, jotka kulkivat pitkin hallin lattiaa. Alastomat ruumiit heitettiin läjäksi leveään, pyöreään aukkoon hallin lattiassa.

Myöhemmin juoksin kadulla pakoon jotakuta. Minua vastaan tuli hermostuneen oloisia, säpsähteleviä tyttöjä, joilla oli käsissään keittiöveitset. He toistelivat käsillään puukotusta muistuttavia liikkeitä.