sunnuntai 28. syyskuuta 2014
Kainalo
Painajaisunessa oikessa kainalossani oli suuri kuoppa. Siihen tehtiin reikä, josta työnnettiin sisään metreittän sormenpaksuista harjaterästankoa. Minua pelotti, koska en tiennyt mihin se loputtomiin jatkuva tanko oikein meni.
torstai 18. syyskuuta 2014
Ford Fiestan kirous
Olimme matkalla jonnekin kahden kaverini ja tuntemattoman nuoren poikalapsen kanssa. Kävelimme hiekkatietä kahden mäen välissä.
Keskustelimme jostakin, ilmeisesti autoista tai kulkuneuvoista yleisesti. Kaverini* sanoi, että ainoa auto jonka hän tarvitsee, on Ford Fiesta. Samalle sekunnilla eteemme tielle ilmestyi tyhjästä Ford Fiesta. Puff vain! Olimme ihmeissämme.
Kun kiersimme mäet, näimme suuren laakson, jossa seisoi Ford Fiestoja siisteissä riveissä hiekkakentällä silmänkantamattomiin. Muistimme yllättäen Ford Fiestan kirouksen: aina kun joku sanoo haluavansa Fiestan, sellainen ilmestyy tyhjästä. Maailma on hukkumassa vanhanmallisiin Ford Fiestoihin.
Mietimme, miten pääsisimme pois laaksosta. Voisiko Fiestalla koettaa ajaa hyvin loivaa mäkeä hitaasti ylös? Tiesimme, että niillä ei voi ajaa ylämäkeen.
(* Kävi ilmi, että unen henkilöllä on oikeasti ollut Fiesta, johon murtauduttiin kolme kertaa, etupuskuri peruutettiin paskaksi ja sen kanssa jäätiin rekan alle. En tiennyt ennestään. Unet on mystisiä.)

![]() |
| Toisen kaverin legendaarinen fiestahirvitys elävästä elämästä |
keskiviikko 17. syyskuuta 2014
McDonald's Uni ®™
Ajoimme junalla, joka kulki korkealla sillalla saaristossa. Katselimme ikkunoista ja naureskelimme, että kaikki saaret näyttävät ympäriinsä heitetyiltä kananugeteilta, rapeine kuorineen.
Kun juna tuli rantaan, näimme rannassa satama-alueella McDonald'sin Teambox-nugettipakkauksen muotoisen talon, ja ajattelimme että nugettisaaret ovat varmaan mäkkärin mainoskampanja.
Perillä Jarmo ryhtyi kokoamaan hampurilaisia pienessä kapeassa keittiössä. Istuin jakkaralla katselemassa ja söin hampurilaista. Niihin laitettiin väliin riisiä pihvin muotoiseksi kerrokseksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)