Runo jossa loikin Siperiaan

Jos juoksee tarpeeksi lujaa
ja polkee ilmaa jalkojensa alla
voi irrota maasta ja loikkia yhä korkeammalle
kunnes hyppää kattojen yli Aleksanterinkadulta Kauppatorille
ja siitä edelleen
Katajanokalle.

Miksen tätä aiemmin hoksannut, minä mietin
kunnes vauhtini entisestään kiihtyy
loikkani pidentyvät ja kadut allani muuttuvat
kaupunginosiksi
kaupunginosat kaupungeiksi
pittoreski Porvoo, merellinen Kotka, ponkaisen ilmaan Sapokanlahden puistosta
ja kiidän taas, yli valtiorajojen.

Olen aina halunnut nähdä Viipurin, no, sinne se meni
pilvinen Pietari jalkojeni alla kasvaa ja pian jälleen kutistuu
Nevski Prospekt häipyy horisonttiin.
Kiidän kohti Moskovaa, mutta yltyvä tuuli sinkoaa
minut pois kurssiltani
ja polkaisen vauhtia jostain Rybinskin esikaupunkialueelta
jossa baabushkat kerääntyvät kummastelemaan
lenkkarieni kovertamaa kraateria keskellä katua.

Taigan yllä ihoni nousee kananlihalle
en ajatellut Siperian talvea pukiessani ohuimman takkini
ja alan huolestua
kuinka pysähtyä?
Olenhan jo aika kaukana kotoa
lompakkokin tässä rytäkässä on tipahtanut matkan varrelle
eikä kukaan täällä varmaan puhu englantia.

Kun maa jälleen huimaavaa vauhtia lähestyy
tarraan kaksin käsin kitukasvuisiin mäntyihin ja valmistaudun
törmäämään hyiseen hankeen
mutta kuuluukin vain vaimea tussahdus
kun käännän kylkeä
ja tyynyni tippuu lattialle.

Roska-auton peruutusvalo sälekaihtimen läpi
heijastaa keltaisia raitoja huoneeni seinille.

Runo

Me uimme ilmakehässä

kuin vedessä

lennettyämme rakettirepuilla ilman ja avaruuden vesirajaan

taivaanrantasaunalle

jossa minä ja kaikki ystäväni

syömme grillimakkaraa talouspaperista pyyhkeisiin kääriytyneinä

syksy on parin viikon päässä muttei vielä täällä

eikä aurinko näin ylhäällä

koskaan muutu kalseaksi.

Kissat

Hoidin kaverin kissoja, mutta olin unohtanut käytä hoitamassa niitä, ja ne olivat kuolleet.

Sammakoiden kuoro

Pienessä idyllisessä kylässä kaikilla oli kaunis pieni puutalo ja kauniit omenatarhat talojensa ympärillä. Oli aikainen aamu.

Eräs herra keitteli pihavajassaan jonkinlaista maagista keitosta, joka hehkui violettina ja savusi. Keitos oli puisessa astiassa, johon oli kaiverrettu miehen kasvot. Kun se oli valmis, hän peitti astian puisella kannella, joka oli hatun muotoinen.

Sillä hetkellä astia kansineen kasvoi ja muuttui mieheksi, joka marssi naapuritalon puutarhaan omenapuiden ja kukkien keskelle, ja loihti joukosta kiviä pienen sammakoiden lauman. Sammakot asettuivat riviin talon eteen, ja maaginen mies alkoi johtaa niitä kuin kapellimestari kuoroaan.

Sammakot lauloivat kuorossa, jotta talon asukas heräisi uniltaan. Kaksi sammakkoa kuitenkin poikkesi sävelestä, ja pensaasta hyökkäsi karhu joka söi ne. Tämän jälkeen karhun poikaset liittyivät mukaan kuorolauluun.