Jos juoksee tarpeeksi lujaa
ja polkee ilmaa jalkojensa alla
voi irrota maasta ja loikkia yhä korkeammalle
kunnes hyppää kattojen yli Aleksanterinkadulta Kauppatorille
ja siitä edelleen
Katajanokalle.
Miksen tätä aiemmin hoksannut, minä mietin
kunnes vauhtini entisestään kiihtyy
loikkani pidentyvät ja kadut allani muuttuvat
kaupunginosiksi
kaupunginosat kaupungeiksi
pittoreski Porvoo, merellinen Kotka, ponkaisen ilmaan Sapokanlahden puistosta
ja kiidän taas, yli valtiorajojen.
Olen aina halunnut nähdä Viipurin, no, sinne se meni
pilvinen Pietari jalkojeni alla kasvaa ja pian jälleen kutistuu
Nevski Prospekt häipyy horisonttiin.
Kiidän kohti Moskovaa, mutta yltyvä tuuli sinkoaa
minut pois kurssiltani
ja polkaisen vauhtia jostain Rybinskin esikaupunkialueelta
jossa baabushkat kerääntyvät kummastelemaan
lenkkarieni kovertamaa kraateria keskellä katua.
Taigan yllä ihoni nousee kananlihalle
en ajatellut Siperian talvea pukiessani ohuimman takkini
ja alan huolestua
kuinka pysähtyä?
Olenhan jo aika kaukana kotoa
lompakkokin tässä rytäkässä on tipahtanut matkan varrelle
eikä kukaan täällä varmaan puhu englantia.
Kun maa jälleen huimaavaa vauhtia lähestyy
tarraan kaksin käsin kitukasvuisiin mäntyihin ja valmistaudun
törmäämään hyiseen hankeen
mutta kuuluukin vain vaimea tussahdus
kun käännän kylkeä
ja tyynyni tippuu lattialle.
Roska-auton peruutusvalo sälekaihtimen läpi
heijastaa keltaisia raitoja huoneeni seinille.
