sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Unia Igorin tapaan

Olin edellisenä päivänä ostanut ainekset kanaan Igorin tapaan. Unessa valmistin kyseistä ruokaa, mutta sähläsin jatkuvasti ja unohdin ruuan lopulta uuniin koko yöksi ja kana oli muuttunut tonnikalahiutaleita muistuttavaksi muhjuksi.

Herätessäni tajusin, että unessa laitoin reseptin mukaisesti ruokaan suolakurkkuja mutta olin unohtanut oikeasti ostaa niitä.