sunnuntai 30. joulukuuta 2018
Maaginen kauppa
Näin todella villiä unta jossa menin johonkin valtavaan toisessa ulotttuvuudessa olevaan tavarataloon mun äidin kanssa. Sinne mentiin jostain reiästä maassa joka vei meidät johonkin veden alle josta toisen reiän kautta plumpsahdettiin sinne kauppaan. Me tehtiin ostokset ja riideltiin kaikesta, äiti sano mua psykopaatiks ku ei osattu päättää mitä halutaan. auto oltiin jätetty jonneki random metsänreunaan mistä se madonreikä tohon kauppaan löyty. Kaupassa ilmeisesti aika kului eri vauhtia kuin oikeassa elämässä ja siellä oli loputtomat valikoimat kaikkea ja se vaan jatku joka suuntaan loputtomiin ja se oli niinku jossain luolassa. sit ku oltais lähetty pois niin me ei päästykään sieltä ulos vaan jäätiin toisen ”madonreiän” jälkeen veteen lillumaan ja oli pakko mennä takaisin. Me kysyttiin joltain tyypiltä miksi ja se sanoi että joko me ollaan unohdettu mihin parkkeerattiin auto tai sit me ollaan kuoltu silläaikaa kun meidän joku tietoisuus tms oli siellä taikakaupassa.
keskiviikko 26. joulukuuta 2018
Syöpynyt jalka
Olimme äitimme talon tuvassa. Kissa oli raapaissut veljeäni jalkaan ja hän oli laittanut siihen siteen. Myöhemmin hän valitti kipua ja avasin kääreen. Kääreen alla ei ollut enää mitään: jokin bakteeri oli syövyttänyt pois kaiken lihan, jäljellä olivat vain nilkan luut ja säären liha roikkui paloina.
Järkytyin ja yritin soittaa ambulanssia. En tiennyt asunnon osoitetta jossa olin, ja hätäkeskuksen nainen väitti ettei ole mitään hätää ja ambulanssin kutsuminen on turhaa.
Järkytyin ja yritin soittaa ambulanssia. En tiennyt asunnon osoitetta jossa olin, ja hätäkeskuksen nainen väitti ettei ole mitään hätää ja ambulanssin kutsuminen on turhaa.
sunnuntai 2. joulukuuta 2018
Syksy saaressa
Olin mökillä saaressa ja kaikki oli ihanaa.
Oli jo viileä, harmaa, kuulas syksy, mutta aurinko paistoi ja saaressa oli jotenkin ihmeellisesti silti lämmintä ja ihmisiä kaikkialla. Uimme saunarannalla, vaikka ilma oli viileä, vesi ei ollut vielä jäätävän kylmää. Kaikkialla leijui tietoisuus siitä, että talvi on pian tulossa.

Luuranko
Menin vanhan ystäväni kanssa jostain syystä yöksi entisen poikaystäväni luokse.
Entisestä poikaystävästäni oli tullut nälkiintynyt, laiha, luurankomainen ja köyryselkäinen. Hän käveli kaikkialle kaksin kerroin taipuneena, eikä juurikaan vastaillut puheeseen. Olin surullinen.
Entisestä poikaystävästäni oli tullut nälkiintynyt, laiha, luurankomainen ja köyryselkäinen. Hän käveli kaikkialle kaksin kerroin taipuneena, eikä juurikaan vastaillut puheeseen. Olin surullinen.
Korkean paikan kammo
Olin menossa junaan, mutta olin jostain syystä valtavassa automatisoidussa matkatavarahallissa, kuin lentokentällä.
Istun pienessä keinussa, joka kulki kiskoja pitkin ja veisi minut lopulta junaan. Kiskot mutkittelivat ympäri hallia, kunnes kiskot alkoivat kulkea yhä korkeammalle ja korkeammalle. Keinussa ei ollut mitään suojalaitteita, ja yhtäkkiä tajusin olevani niin korkealla, että jos tipahdan niin kuolen varmasti.
Heräsin siihen, että sydämeni pamppaili uskomattoman kovaa aivan paniikissa.

keskiviikko 19. syyskuuta 2018
Lämmitetyt avokadot ovat kuvottavia
Riitelin äitini kanssa siitä, onko lämmitetty avokado hyvää. Olin vihainen siitä että perheeni halusi kokata lämpimiä avokadoja.
keskiviikko 15. elokuuta 2018
Perhosten kulttuuri
Seikkailin syksyisessä metsässä hyönteistutkijan kanssa. Alkusyksyinen luonto oli seesteinen, kauniin värinen ja tunnelma oli muutenkin kaunis.
Tutkija pyydysti pienen yökkösen jolla oli siniset siivet ja laittoi sen neulalla kiinni pieneen lautaan. Hän avasi pienellä veitsellä yökkösen vartalon, jonka sisältä löytyi mikroskooppinen puukko ja koristeellinen puunpala jossa oli kiehkuraisia merkkejä. Olin häkeltynyt, että niin pienillä otuksilla on jonkinlainen mystinen salainen kulttuuri josta en tiedä mitään.
Tutkija sulki esineet takaisin perhosen sisään ja järjesti sille jonkinlaisen rituaalihautauksen syksyisen metsän multiin.

keskiviikko 18. heinäkuuta 2018
penisleikkaus
Veera, [18.07.18 14:32]
Näin unta et olin penisleikkaukses mut sit jätin sen viimetipal tekemättä ja ne oli vihasia
Veera, [18.07.18 14:32]
Halusin pidentää olemassaolevaa penistäni
Näin unta et olin penisleikkaukses mut sit jätin sen viimetipal tekemättä ja ne oli vihasia
Veera, [18.07.18 14:32]
Halusin pidentää olemassaolevaa penistäni
perjantai 6. heinäkuuta 2018
Kammottavat kalat
Olin paikassa, jossa oli hämärää, ja lattialla yltympäriinsä oli valtavia akvaarioita, joiden seassa kävelin. Akvaarioissa oli toinen toistaan rumempia, kammottavan pelottavia ja valtavia kaloja, joilla oli törröttävät hampaat, harmaa sileä nahka, skorpionin piikkejä muistuttavia kouramaisia ulokkeita. Joidenkin kalojen suusta tuli toinen, pienempi torahampainen kala, kuten Alienissa.
sunnuntai 1. heinäkuuta 2018
Äidin kanssa Sokoksella
Olin äitini kanssa Sokoksella. Äitini oli muuttunut ketjussa polttavaksi pubiruusuksi, joka käyttäytyi huonosti ja ilkeili. Hän olisi halunnut ostaa vaikka mitä, mutta mihinkään ei ollut rahaa, ja sovitti kammottavia käärmeennahkasaappaita.
Minä kuljin peililtä toiselle puristamassa kasvoistani finnejä, jotka olivat koko ajan vain entistä suurempia. Lopulta tuntui, kuin olisi puristanut kidneypapuja ulos pullataikinasta. Nalkutin äidilleni röökinpoltosta. Sokos oli ahdas ja ahdistava kuin jokin maailman eniten täyteen tungettu muinainen Tarjoustalo.
torstai 21. kesäkuuta 2018
Kissa-sushi-pizza
Poikaystäväni voitti pitsatäytteiden keksimiskilpailun pizzalla, jossa oli kissanlihaa ja sushia.
maanantai 18. kesäkuuta 2018
Murhat parkkihallissa
Veera, [18.06.18 09:41]
näin unta että tein kolme murhaa
Veera, [18.06.18 09:42]
jotkut tyypit vaan käski auttamaan niitä ja hoidin dirty workin että kuristin kolme ihmistä ja jätin ne johonkin parkkihalliin katajanokalla
Veera, [18.06.18 09:42]
sit kun olin tehnyt niin todellisuus iski ja olin silleen voi paska nyt joudun vankilaan
Veera, [18.06.18 09:42]
hyvin voimakas sellainnen voi vittu mitäs nyt

Tunnisteet:
Katajanokka,
Murha,
Palkkionmetsästäjä,
Tappaminen
torstai 31. toukokuuta 2018
Motelli ja takaa-ajo
Olin motellissa, jossa olimme varanneet jonkin ryhmämatkan. Yritin epätoivoisesti korjata lattiaan tulleita jälkiä, joita joku oli tehnyt siirtelemällä toimistotuolia.
Paikalle tuli Lisa Simpson ja joku mies, jotka kättelivät ja lähtivät yhtäkkiä juoksemaan käsi kädessä. Yritin pysäyttää heidät juoksemalla perään, mutta he takertuivat toisiinsa koko ajan enemmän. Lisan hiukset muuttuivat käden muotoiseksi ja tarttuivat toisen hiuksiin.
Lopulta he hyppäsivät veteen, missä Lisa muuttui Cowboy-hatun muotoiseksi kalaksi ja miehen penikseen kasvoi kalamaiset evät.

keskiviikko 23. toukokuuta 2018
Aikajuna
Olin tulevaisuudessa, jonkinlaisissa syvällä maan alla olevissa junatunneleissa. Menin junaan, joka oli täysin tyhjä. Se lähti liikkumaan päätähuimaavaa vauhtia, ja perille saavuttuani tajusin, että siinä ajassa kun olen istunut junassa viisi minuuttia, ympäröivä maailma on vanhentunut 15 vuotta. Mietin, että tulevaisuudessa tällaisia uhrauksia on tehtävä julkisen liikenteen vuoksi, vaikka ne ovatkin vähän makaabereja.
Sipsivalokuvaaja
Minut oli palkattu valokuvaamaan Lidlin sipsipussien kuvituksiin kuvia sipseistä, mutta tajusin että kamerani on niin paska, etten mitenkään pysty selviytymään tehtävästä. Lisäksi yritin järjestää sipsikuvaukset jossain kadulla ollessani kävelyllä.
lauantai 19. toukokuuta 2018
Rotat tekee mun työt
Myöhästyin töistä tulvan takia, mutta kukaan ei huomannut koska joku oli laittanut tuolilleni kasan lemmikkirottia.
perjantai 11. toukokuuta 2018
Vittu barbie
Näin unta, että Barbieksi pukeutunut nainen rikkoi läppärini, ja olin tosi vihainen, mutta hän ei suostunut tunnustamaan syyllisyyttään.
Uppoava laiva
Olin tulevaisuudessa, ja asuin liikakansoituksen takia täyteen ahdetulla risteilyaluksella, joka muistutti slummia.
Pyykkituvassa tapahtui jokin tapaturma, jonka vuoksi laivassa käynnistyi ketjureaktio joka aiheutti sen, että se alkoi parin päivän kuluttua upota. Laiva kääntyi 360 astetta ympäri vedessä ja ihmiset lentelivät minne sattuu, mutta siitä huolimatta kaikki asukkaat eivät huolestuneet vaan jatkoivat normaalia elämäänsä. Ostivat kukkia ja juustoa. Laivan johto ei kertonut kenellekään, että laiva on uppoamassa, mutta minä tiesin koska olin itse aiheuttanut sen jotenkin.
Olin paniikissa ja koetin paeta, mutta mistään ei meinannut löytyä uloskäyntiä. Kiersin laivan ympäri kulkevaa käytävää loputtomiin. Lopulta pääsin jotenkin ulos, mutta uidessani kauemmas uppoavasta laivasta törmäsin punaiseen voimakenttään. Pääsin uimaan sen läpi, mutta muut laivasta paenneet ihmiset eivät päässeet sen läpi, vaan hukkuivat.
tiistai 24. huhtikuuta 2018
Eminemin luontokeskus
Rakensimme Eminemin kanssa eeppistä kirjasto-luontokeskuskompleksia Wisconsiniin, Yhdysvaltoihin. Siihen kuului valtava vedenalainen puutarha, jossa viljetiin erikoisia, ulkoavaruudesta tulleen näköisiä kasveja porrasmaisissa kerroksissa.
maanantai 5. maaliskuuta 2018
PUNK-aharju
Näin unta jossa mietin miksei punkaharjulla järjestetä festareita nimeltä PUNK-aharju
tiistai 20. helmikuuta 2018
Karvainen
Unessa minulla oli sormen mittaisia säärikarvoja, jotka törröttivät pystyssä.
Curlingin nuori lupaus
Olin treffeillä, ja jotenkin paljastui, että minulla on salainen menneisyys curling-mestarina ja nuorena lupauksena. Olin kuitenkin lopettanut urani siksi, että mökki, jota käytettiin harjoituksissa oli tullut täyteen vihaisia ampiaisia.
Kesken kaiken Viking Line -risteilyalus ajoi läpi jäätikön, jossa olimme. Puhelimeni tippui jäähän tulleeseen railoon ja hetken päästä tipahdin itsekin.
maanantai 12. helmikuuta 2018
Puuttuva keskivartalo
Äitini oli yhtäkkiä laihtunut tosi paljon, ja sanoin hänelle siitä ruokapöydän ääressä. Hän nosti paitaansa, ja keskivartalon tilalla oli pelkkää ilmaa.
tiistai 9. tammikuuta 2018
Pakomatka Seinäjoelle
Oli sota, jossa kaikki aiemmin tuntemani oli tuhoutunut. Ilma oli myrkyllistä, eikä missään voinut päästä rauhaan. Tiesin ettei mikään enää voisi palata ennalleen.
Aluksi piilouduin luolaan, mutta lopulta matkustin Seinäjoelle. Siellä kaikki oli vielä hyvin ja luonto vihreää, mutta ilmassa leijaili tietoisuus siitä, että on vain ajan kysymys milloin sekin tuhoutuu.
Tiesin mielessäni että tätä minun olisi pitänyt odottaa, mutta en ollut ottanut sitä tosissani.

Dystopia,
Painajainen,
Seinäjoki,
sota,
Tulevaisuus
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)