Pakomatka Seinäjoelle

Oli sota, jossa kaikki aiemmin tuntemani oli tuhoutunut. Ilma oli myrkyllistä, eikä missään voinut päästä rauhaan. Tiesin ettei mikään enää voisi palata ennalleen.
Aluksi piilouduin luolaan, mutta lopulta matkustin Seinäjoelle. Siellä kaikki oli vielä hyvin ja luonto vihreää, mutta ilmassa leijaili tietoisuus siitä, että on vain ajan kysymys milloin sekin tuhoutuu.

Tiesin mielessäni että tätä minun olisi pitänyt odottaa, mutta en ollut ottanut sitä tosissani.

Post-apokalyptinen saari

Elimme jonkinlaisessa ydinsodan jälkeisessä tulevaisuudessa, saaressa meressä. Kuuluin pieneen ihmisjoukkoon, joka yritti selviytyä kaikenlaisten mutatoituneiden taikaolentojen keskellä hengissä.

Olimme pakenemassa joltain, kun rantametsikössä ollessamme merestä nousi jättiläismäinen lentävä käärme. Sen pää oli puolitoista metriä korkea ja leveä noita-akan pää, joka puhui. Sillä oli suuret, pöyheät, pumpulimaiset valkoiset hiukset, ja pään alapuolella oli pienet surkastuneet kädet. Käärme kiemurteli ilmassa ympärillämme, kertoen kaikuvalla äänellä kuinka aikoo tappaa meidät.

Saimme lassottua käärmeen, ja sidoimme sen mäenrinteeseen. Se ei enää liikkunut tai puhunut, vaan makasi paikoillaan silmät kiinni. Nojasimme sen pumpulinpehmeään tukkaan ja silittelimme sitä. Lopulta se kuoli, ja otin mukaan tukon sen hiuksia. 

Myöhemmin törmäsimme keltaiseen, ihmisen kokoiseen outoon alastomaan olioon, jolla oli suippo pää. Sillä oli mukanaan jonkin Skandinaavisen kielen oppikirja, josta se lateli siansaksalta kuulostavia lauseita. Jos jäisimme kuuntelemaan niitä liian pitkäksi aikaa, kuolisimme. Jouduin sanaharkkaan olion kanssa, ja rupesin lausumaan sille takaisin samoja lauseita kirjasta. Olio sanoi, ettei sitä nyt muutenkaan oikeasti kiinnostanut koko juttu, ja lähti pois.