lauantai 25. heinäkuuta 2015
Cardboard cutout horse
Ratsastelin hevosella, joka oli pelkkä aaltopahvista leikattu hevosen kuva, mutta silti elävä ja liikkuva.
sunnuntai 12. heinäkuuta 2015
Katoavat ostokset
Olin kaveriporukalla kaupassa.
En millään päässyt kassalle asti, sillä jatkuvasti ostokseni katosivat... Joku vei ostoskorini, korini kaatui lattialle, joku astui niiden päälle. Yritin ostaa mansikoita, mutta niiden kanssa samassa laarissa oli sekaisin yksittäisiä herneitä. Palasin koko ajan ottamaan mansikoita uudelleen, kun ne katosivat.
Minua hävetti, että hidastin porukan menoa jatkuvasti katoavilla ostoksillani.
En millään päässyt kassalle asti, sillä jatkuvasti ostokseni katosivat... Joku vei ostoskorini, korini kaatui lattialle, joku astui niiden päälle. Yritin ostaa mansikoita, mutta niiden kanssa samassa laarissa oli sekaisin yksittäisiä herneitä. Palasin koko ajan ottamaan mansikoita uudelleen, kun ne katosivat.
Minua hävetti, että hidastin porukan menoa jatkuvasti katoavilla ostoksillani.
Uni jäisestä maatilasta
Olin vaeltamassa jonkun kanssa lumisilla vuorilla, ja taisimme olla eksyneitä. Vuori oli jyrkkä ja kivinen, siellä täällä kasvoi tummanpuhuvia havupuita.
Vuoren korkeimmalta huipulta löysimme maatilan punaisine tupineen. Rakennukset olivat kauttaaltaan jään peitossa, ja vaikuttivat aluksi autioilta, mutta ladossa olikin ihmisiä. He olivat maatilan omistajia – heiveröisiä, sairaalloisen oloisia ihmisiä jotka suhtautuivat meihin hyvin epäilevästi.
Kun kerroimme keitä olimme ja että olimme eksyneet, he lopulta toivottivat meidät tervetulleiksi. Autoimme maatilan töissä, mutta aloin pikkuhiljaa epäilemään, että maatilan omistajissa oli jotain mätää. He eivät koskaan nukkuneet eivätkä syöneet, ja heidän ihonsa oli harmaa.
Livistimme erään yön hämärässä pakoon, ja kompuroimme pitkin lumisia rinteitä.
Vuoren korkeimmalta huipulta löysimme maatilan punaisine tupineen. Rakennukset olivat kauttaaltaan jään peitossa, ja vaikuttivat aluksi autioilta, mutta ladossa olikin ihmisiä. He olivat maatilan omistajia – heiveröisiä, sairaalloisen oloisia ihmisiä jotka suhtautuivat meihin hyvin epäilevästi.
Kun kerroimme keitä olimme ja että olimme eksyneet, he lopulta toivottivat meidät tervetulleiksi. Autoimme maatilan töissä, mutta aloin pikkuhiljaa epäilemään, että maatilan omistajissa oli jotain mätää. He eivät koskaan nukkuneet eivätkä syöneet, ja heidän ihonsa oli harmaa.
Livistimme erään yön hämärässä pakoon, ja kompuroimme pitkin lumisia rinteitä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)