keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Poliisilaitos

Olin poliisi, ja työskentelin suuressa betonisessa poliisilaitoksessa. Olin jonkinlaisessa terveyskeskuksen vastaanottohuoneen näköisessä huoneessa, jossa pöydällä makasi tainnutettu ihminen. Päätin tappaa hänet, ja iskin häntä monta kertaa puukolla.

Kesken touhujeni joku kolisteli ovea ja tuli sisään. Ehdin juuri ja juuri paeta toisesta ovesta viereiseen huoneeseen ja poistuin käytävälle muina miehinä.

Kun syyllistä murhaan alettiin etsiä, esitin teatraalisen järkyttynyttä tapahtuneesta. Kukaan ei epäillyt minua, enkä jäänyt kiinni.

tiistai 16. huhtikuuta 2013

Ajoneuvoksia

Lähdin veneilemään perheeni veneellä. Oli kova tuuli ja merenkäynti. Irroitin veneen laiturista ennen kuin astuin siihen itse, ja tuuli vei sen. 

Sidoin vyötäisilleni suuria ilmapalloja, ja lensin jonkinlaista propellia apuna käyttäen vedenpinnan yläpuolella veneen luokse. Tuuli koetti työntää minua toiseen suuntaan, mutta sain lopulta kiinni veneestä ja kapusin sisään.

Myöhemmin otin skootterin ja kaahasin pitkin kapeita metsäpolkuja, koko ajan vähällä kaatua tai loukkaantua. Lopulta saavuin rannalla olevan hevostallin pihaan, ja minut häädettiin etten säikäytä hevosia.

torstai 11. huhtikuuta 2013

Hiustenkuivainjengi

Kuuluin jonkinlaiseen rikollisjengiin. Lähdimme yöllä pelleilemään keskelle peltoa jollekin karjasuojalle, jolla saimme vahingossa aikaan tulipalon. Piilouduimme pensaaseen sillä aikaa kun yksi palomies ajoi paikalle polkupyörällä ja sammutti tulipalon. Yksi jäsenistämme, humalassa ollut Pong-Pong, kuoli palossa.

Myöhemmin riitelimme palon syttymissyystä aseinamme partakoneita, kreppirautoja ja hiustenkuivaimia.