Olin jonkinlaisella maatilalla tai talorykelmän luona luonnon keskellä, jossa oli kaikenlaisia outoja olentoja. Osa niistä oli tavallisia eläimiä, osa esimerkiksi Pokemoneja muistuttavia epätavallisia otuksia. Mukana oli muun muassa kirahvi ja jokin violetti klöntti, jolla oli kolme pitkää venyvää lonkeroa.
Otukset yrittivät taistella jotain pahaa miestä vastaan, joka oli jotenkin sukua minulle, mutta en tiedä kuka hän oli. Taistelin otusten puolella ja roiskin jotain punaista mehua valkoisiin vaatteisiin pukeutuneen pahiksen päälle. Pahis huusi kaikenlaisia herjauksia ja provosoi.
Myöhemmin paikalle tuli Kill Bill-elokuvan keltaisella Pussywagon-maastoautolla kolme kissapetoa, jotka olivat lihaksikkaita ja antropomorfisia. Autoa ajoi lihaksikas leopardimies, ja kyydissä olivat tiikerimies ja leijonamies. Menin heidän kyytiinsä, ja ajoimme kapeita teitä pitkin vuorenrinteitä. Välillä tie katkesi, mutta tarpeeksi kaasuttamalla vain lensimme katkenneiden osien yli. Jossain vaiheessa törmäsimme tyttöporukkaan, jotka olivat juuttuneet rikkinäisen tien varteen. Saimme heiltä raparperipiirakkaa, jatkoimme matkaamme ja söin piirakkaa autossa rymistellessämme vuorenrinnettä suoraan alas.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti