Olin tuntemattomassa maassa, jossa oli sota.
Maassa oli paljon tarkkoja sääntöjä, kuten että lasten pitää
liikkua ulkona aina vanhempiensa kanssa. Ihmiset asuivat maan
päällä, mutta minä ja ystäväni matkustelimme ympäriinsä metrolla, joiden asemat oli sisustettu kuin jättiläismäiset olohuoneet.
Lopulta maassa vaihtui hallitsija, ja koko sivilisaatio muutti maan alle suuriin luoliin, jotka oli yritetty maisemoida näyttämään ulkomaailmalta. Metrojen maan päälle
menevät portaat muurattiin umpeen, ja metroasemilta johtivat portaat metrojärjestelmän alapuolella sijaitsevaan luolakaupunkiin. Eri luolien välillä liikuttiin metrolla.
Maan alla kukaan ei asunut missään, vaan kaikki oli yhteistä. Kuljeskelimme ympäriinsä ja nukuimme milloin missäkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti